Paimiossa Varsinais-Suomessa siaitseva Alvar ja Aino Aallon suunnittelema tuberkuloosiparantola jota pidetään funktionalistisen kauden päätyönä.
Parantola suunniteltiin niin että se toimisi myös parantavana elementtinä. Alvar kutsui Parantolaa mediciniseksi instrumentiksi. Alvar suunnitteli arkitehtuurin lisäksi myös Parantolan sisutuksen. Artekilla on vieläkin tuotannossa huonekaluja mitä oltiin suunniteltu Parantolaan.
Parantolan päärakennus on tehtiin 1929-1933. Lääkärien ja hoitajien rivitalot rakennettiin 1933. Leikkaussalisiipi rakennettiin 1956-1958.
Museovirasto on määritellyt Parantolan valtakunnalisesti merkittäväksi rakennukseksi kulttuuriympäristössä Suomessa.
Parantola sairaala toiminta
Parantola toimi kuntainliiton ylläpitämänä tuberkuloosiparantolana vuoteen 1986. Vuonna 1967 laki laitettiin joka sitten antoi yhditää tuberkuloosipiirin ja keskussairaalan kuntainliitot. Varsinais-Suomen tuberkuloosi kuntainliitto lakkautettiin 1987. Silloin Paimion sairaalan toiminta siirtyi Turun yliopistollisen keskussairaalan kuntainliitolle eli Tyksille.
Alvar Aalto
Perustiedot
- Hugo Alvar Henrik Aalto
- 3. helmikuuta 1898 Kuortane – 11. toukokuuta 1976 Helsinki
Alvar Aalto oli suomalainen arkkitehti, muotoilija sekä akateemikko. Koulutus hänellä oli Teknillisestä korekeakoulusta ja Jyväskylän Lyseon lukiosta. Hänen taide suuntaus on Funktionalismi. Vuoden 1950-luvun lopusta Alvar Aalto oli kansallisesti sekä kansainvälisesti tunnettu mestari ja hän on yksi merkkitävistä nimistä arkkitehtuurin modernismissa.
Alvar on suunnitellut myös muualla euroopassa sekä yhdyisvalloissa. Hänen toitä jota mainitaan useasti ovat Paimion Parantola, Säynätsalon kunnantalo, Finlandia-talo, Teknillisen korkeakoulun rakkenukset.
Ensimmäsisä julkisen rakennuksen suunnittelutöitä Alvarille oli Aljajärvelle suojeluskuntatalo joka valmistui 1920. Arkkitehtuurin ura ei sittenkään lähtenyt pääkaupunki seudulla niin kuin odotettiin joten hän palasi Jyväskylään ja perusti sinne arkkitehtitoimiston 1923 vuonna. Toimistoon hän palkkasi Aino Marsion josta tuli hänen ensimmäinen puolisonsa vuonna 1924. Alvar voitti vuonna 1927 Turkuun Lounais-Suomen maalaistentalon sekä Viipurin kaupungin kirjaston suunnittelu kilapilun. Kirjasto valmistui vuonna 1935. Maalaistentalon projekti oli Alvarin tähän asti isoimpia töitä. Alvar ja Aino muuttivat rakennustöitten takia Turkuun.
Muotoilu ja huonekalut
Alvar Aalto sai suosionsa aluksi huonekalujen ja lasiesineiden suunnittelusta. Alvar teki huonekaluja niin että ne ovat toimivia sekä moni voisi ostaa niitä. Tunnetuimpia huonekaluista on Paimio-tuoli joka oli tehty Paimion Parantolaan.
Mitä on funktionalisimi?
Funktionalismi on arkkitehtuurin ja muotoilun tyylisuuntaus. Se on modernin arkkitehtuurin ja muotoilun menetelmä jossa rakennukselle tai esineelle on tietty tarkoitus joihin ne sopivat juuri. Elementit joilla ei ole tarkoitusta jätetään pois suunnittelusta.